Skip to content

“Rakentaminen on käsityötä”

Julkaistu 4.11.2019

Jaa kirjoitus

Auvo Aalto on työskennellyt Hartelalla yli 30 vuotta. Sinä aikana kokohaalarit ja lautakasat ovat vaihtuneet tietokoneeseen ja täkymetriin. Auvon kuvakätköistä löytyi kuva uran alkuajoilta. Porakone pysyy yhä hyvin pitkän linjan hartelalaisen käsissä ja vuosikymmenten kokemus on vain vahvistanut, että työmaa on Auvolle kaikista mieluisin työympäristö.

Hartela rekrytointi

Hartelassa on tehty pitkiä työuria ja Auvo Aalto on aito esimerkki siitä, miten mies on suorastaan nuorentunut vuosikymmenten aikana. Kuvapari on lavastettu vanhan kuvan kanssa samankaltaiseksi vastaten silloista rakennustapaa. Kuvassa on jäljitelty täsmälleen samaa tunnelmaa. Kuvassa on poikettu Hartelan nykyisistä turvavarustemääräyksistä eikä se siten ole aito kuva työmaaolosuhteista.

”Aloitin Hartelalla tammikuussa 1983, kun olin 19-vuotias. Olin juuri valmistunut ammattikoulusta, joten tein aputöitä, kannoin lautoja ja raivasin paikkoja.

Kun auttelin muuraria, ajattelin, että se voisi olla kiinnostavaa työtä. Vastaava mestari Liukkaan Hannu sanoi, että ei se taida olla sinun hommasi, et jaksa seistä koko päivää yhden seinän vieressä. Oikeassa hän oli. 35 vuodessa sitä on oppinut, etten halua olla suppisuuna nurkassa vaan oppia koko ajan uutta, nähdä uusia paikkoja ja ihmisiä.

Kun kuvaa otettiin, olin suorittanut kirvesmiehen ammattitutkinnon ja tehnyt kirvesmiehen hommia jo jonkin aikaa. Joka aamu tultiin seitsemältä töihin ja puoli neljän aikaan lähdettiin pois, ei se mihinkään ole muuttunut. Siihen aikaan apupojilla oli kokohaalarit ja ammattimiehillä lappuhaalarit. Kun meni uudelle työmaalle, siitä näki heti, että aha, ammattimies tuli paikalle. Nykyään kaikilla on samanlaiset suojavaatteet, työnjohdollakin.

Samoilla työmailla työskenteli mittamestarina Varjosen Martti. Hän oli taitava mittamies, joka laski rakennusten paikat, seinien ja ovien mitat linjapukkien, vaijereiden ja perinteisen mitan avulla. Ajattelin, että siinä on hieno työ. 1990-luvun alussa pääsin Martin mitan nollapäähän, eli nojasin linjakeppiin kun Martti teki laskelmia.

Ajattelin, että siinä on hieno työ.

Martti opetti minulle mittamiehen ammatin. Hän laski kaiken käsin, mutta minä olen opiskellut tietokoneohjelmat, täkymetrit ja koneet, joilla työtä nykyään tehdään. Olen suorittanut neljä mittausalan kurssia ja mittausalan erikoisammattitutkinnon. Tietokoneet olen joutunut opettelemaan kantapään kautta. Jos jotain voisin itselleni kolmenkymmenen vuoden taakse sanoa, kehottaisin menemään kouluun ja opiskelemaan vähän lisää. Helpommalla olisin päässyt.

Sanon aina kaikille, että rakentaminen on käytännön työtä, käsityötä. Sen olen vuosien aikana oppinut, että kone on vain apuri, miehen pitää tietää mitä tekee ja ymmärtää, mitä on mittaamassa. Mittaustyö on vähän sellaista, että siinä ei voi luottaa kehenkään muuhun. Kun itse mittaa, haluaa myös itse tarkistaa, että mitat ovat oikein. Minulla on edelleen taskussa myös tavallinen rullamitta, ihan samanlainen kuin Varjosen Martilla aikoinaan.

Minä pidän siitä, että tässä hommassa pääsee koko ajan uusiin paikkoihin, ei tarvitse pelkästään konttorissa kököttää. 35 vuodessa hommat ovat sen verran muuttuneet, että minäkin istun osan päivää koneella. Hulluksi sitä silti tulisi, jos ei välillä pääsisi työmaalle.”

 

Haluaisitko sinäkin Hartelalle töihin? Lähetä meille avoin hakemus.